Kaupunkimessut Pori
Kaupunkimessut 2027

Tervetuloa Kaupunkimessuille 2027!

Kaupunkimessut tuo tekijät, tapahtumat, yleisöt ja kaupunkikeskustan tyhjät liiketilat yhteen. Seuraavat Kaupunkimessut järjestetään 16.–31.1.2027 osana Porin kävelykadun 50-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Ilmoita tapahtumasi mukaan →

Mikä Kaupunkimessut on?

Kaupunkimessujen idea on yksinkertainen: avataan ovia, jaetaan resursseja ja tehdään yhdessä enemmän.

Porin keskustassa on paljon erilaisia tyhjiä tiloja, jotka ovat vähällä käytöllä. Samalla kaupungissa on paljon toimijoita, joilla on kiinnostavia ideoita ja halua järjestää tapahtumia. Kaupunkimessuissa nämä kaksi asiaa tuodaan yhteen.

Tavoitteena on tehdä keskustasta elävämpi paikka kokeilemalla uusia tapoja käyttää tiloja, järjestää tapahtumia ja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Kaupunkimessut ei ole yksi yksittäinen tapahtuma, vaan monen erilaisen tapahtuman muodostama kokonaisuus.

Vuoden 2027 teemana on Uuden äärellä. Kukin tapahtumajärjestäjä tulkitsee teemaa omalla tavallaan.

Kaupunkimessujen tilat 2027

Tänä vuonna Kaupunkimessujen näyttämönä on Eetunaukion kupeessa sijaitseva Sampotalo. Käytettävissä on tiloja noin sadasta neliöstä aina entisen Anttilan noin neljään tuhanteen neliöön.

Tutustu Messujen 2027 tiloihin →

Millaista ohjelmaa messuilla voi järjestää?

Ohjelma voi olla juuri sinun tai edustamasi tahon näköistä. Mukaan voivat tulla yritykset, yhdistykset, yhteisöt, kulttuuritoimijat, taiteilijat, julkiset toimijat, oppilaitokset ja muut tahot.

  • työpajoja ja kokeiluja
  • näyttelyitä ja pop up -tapahtumia
  • keskusteluja ja luentoja
  • musiikkia ja esityksiä
  • taidetta ja kulttuuria
  • harrastusten esittelyä
  • lasten ja perheiden ohjelmaa
  • myyntiä ja tuote-esittelyjä
  • yhteisöllisiä kohtaamisia

Ohjelman ei tarvitse olla vielä täysin valmis konsepti ilmoittautumishetkellä. Jos et vielä tiedä, millainen tila tai toteutustapa sopii ideallesi, voimme yhdessä etsiä siihen ratkaisua.

Ehdota tapahtumaasi mukaan ohjelmaan →

Mitä Kaupunkimessut tarjoaa?

Kaupunkimessujen kautta toimijat voivat hyödyntää yhteisiä resursseja ja osaamista. Tavoitteena on tehdä tapahtumien järjestämisestä mahdollisimman helppoa ja madaltaa kynnystä kokeilla jotain uutta.

  • pöytiä ja tuoleja
  • valaistus ja tilojen somistus
  • infonäytöt
  • simppeli esitystekniikka, kuten äänentoisto ja puhemikki
  • jatkojohtoja
  • tapahtumatietojen kokoaminen yhteisille nettisivuille
  • yhteinen näkyvyys Kaupunkimessujen viestinnässä

Kaikkea ei tarvitse hankkia tai järjestää itse. Ideana on jakaa sitä, mitä meillä jo on, ja hyödyntää yhdessä erilaisia resursseja.

Mitä tapahtuman järjestäjältä odotetaan?

Jokainen toimija vastaa oman tapahtumansa sisällöstä ja käytännön toteutuksesta, kuten esiintyjistä, materiaaleista, kuljetuksista ja muusta omaan ohjelmaan liittyvästä. Myös tapahtuman oma markkinointi on ensisijaisesti järjestäjän vastuulla.

Kaupunkimessut kokoaa tapahtumat yhteen ja viestii kokonaisuudesta omilla verkkosivuillaan, somekanavissaan, printtimainoksissa ja katutilassa.

Tilat – ovet auki keskustaan

Yksi Kaupunkimessujen tärkeimmistä tavoitteista on löytää uutta käyttöä keskustan tyhjillään tai vajaakäytöllä oleville tiloille. Tapahtumajärjestäjälle tämä voi tarkoittaa mahdollisuutta toteuttaa omaa ohjelmaa paikassa, johon toimijalla ei muuten olisi pääsyä.

Tilojen omistajille ja haltijoille Kaupunkimessut tarjoaa mahdollisuuden tuoda tilat näkyviksi ja saada niihin väliaikaista toimintaa. Tyhjä tila voi olla tapahtumapaikka.

Tavoitteena on, että tila on tapahtuman jälkeen vähintään yhtä hyvässä – mielellään paremmassa – kunnossa kuin ennen tapahtumaa.

Markkinointi – kaikki puhaltavat yhteen hiileen

Kaupunkimessut kokoaa mukana olevat tapahtumat yhdeksi ohjelmakokonaisuudeksi, jonka avulla kaupunkilaiset löytävät eri puolilla keskustaa järjestettävän ohjelman. Viestimme kokonaisuudesta omissa kanavissamme ja mahdollisuuksien mukaan nostamme myös yksittäisiä tapahtumia esiin.

Kun kaikki mukana olevat toimijat viestivät sekä omasta tapahtumastaan että koko Kaupunkimessujen kokonaisuudesta, tavoitamme yhdessä enemmän ihmisiä. Tapahtumanjärjestäjät saavat käyttöönsä Kaupunkimessujen visuaalisen ilmeen, kuten logot ja olemme mukana Kaupunkimessuilla -kuvakehyksiä.

Miksi mukaan?

Kokeilla uutta

Testaa tapahtumaideaa tai konseptia ilman, että sinun tarvitsee rakentaa kaikkea alusta asti.

Löytää uuden tilan

Toteuta tapahtumasi paikassa, joka ei muuten olisi käytettävissä.

Tavata uusia yhteistyökumppaneita

Kaupunkimessut kokoaa yhteen erilaisia toimijoita ja mahdollistaa uusia yhteistyökuvioita.

Saada näkyvyyttä

Oma tapahtumasi tulee osaksi suurempaa kaupunkikeskustan tapahtumakokonaisuutta.

Tehdä Porin keskustasta elävämpi

Jokainen tapahtuma tuo keskustaan ihmisiä, kohtaamisia ja uutta tekemistä.

Miten mukaan?

Ilmoita mukaan oma tapahtumasi. Ilmoittautumisen jälkeen olemme yhteydessä ja sovimme käytännön toteutuksesta. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi: voimme yhdessä hioa tapahtumaidean valmiiksi. Ilmoita myös päivämäärätoiveesi ja ajatuksesi sopivasta tilasta.

Ilmoita tapahtumasi mukaan →

Miten Kaupunkimessut syntyi?

Kaupunkimessujen taustalla on Prizztech Oy:n toteuttama kansainvälinen UrbCitizenPower-hanke (2024–2028, Interreg Europe). Hankkeen tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja keskusta-alueen tapahtumallisuuden ja kansalaisyhteiskunnan edistämiseksi.

Vuoden 2025 aikana keskustan tilannetta ja uusia toimintamalleja käsiteltiin työpajoissa, joihin osallistui julkisen sektorin, yritysten ja kolmannen sektorin edustajia. Työryhmässä olivat mukana muun muassa Porispere Oy, Rapajööti ry, Prizztech Oy, Porin kaupungin kulttuuriyksikkö, Visit Pori, Promenadikeskus, Teljäntori, Porikorttelit ja Asema 44 ry.

Kaupunkimessujen idea syntyi näissä keskusteluissa. Vuoden 2026 pilottitapahtuma järjestettiin Teljäntorilla, Promenadikeskuksessa ja Satasirkuksen tiloissa Kauppahallissa. Kokonaisuudessa oli 25 tapahtumaa ja noin 6 000 kävijää. Näiden kokemukset muodostavat perustan vuoden 2027 toteutukselle.

Usein kysyttyä

Pitääkö minun olla ammattimainen tapahtumajärjestäjä?

Ei. Mukaan voi tulla yhdistys, yritys, yhteisö, ryhmä tai yksittäinen toimija. Myös pienet ja ensimmäistä kertaa toteutettavat tapahtumat ovat tervetulleita.

Pitääkö minulla olla oma tila?

Ei välttämättä. Jos tarvitset tapahtumallesi tilan, kerro siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Selvitämme yhdessä, löytyykö kokonaisuudesta sopiva tila.

Maksaako mukaan tuleminen?

Osallistujilta toivomme 50 euron osallistumismaksun, joka maksetaan tilavarauksen yhteydessä. Saat tästä lisätietoja, kun maksu on ajankohtainen.

Saanko apua tapahtuman järjestämiseen?

Kaupunkimessujen kautta saat tilan sekä sinne peruskalusteet. Autamme tapahtuman viestinnässä, ja tekijöiden verkostosta voit saada sparrausta tai kumppaneita toteutukseen.

Saanko järjestää kaupallisen tapahtuman?

Kyllä. Tapahtumissa voi harjoittaa tuotemyyntiä ja tapahtumiin voi myydä lippuja. Ota yhteyttä, niin puhutaan tästä.

Voinko järjestää tapahtuman vain yhden päivän ajan?

Kyllä. Tapahtumasi voi kestää yhden päivän tai vaikka vain yhden tunnin. Sovitamme kalenteria yhdessä muiden tapahtumien kanssa.

Voinko järjestää ohjelmaa myös omassa tilassani?

Vuoden 2027 Kaupunkimessut keskittyvät Sampotalon vapaana oleviin tiloihin. Jos haluat tarjota ohjelmaa, joka hyödyntää muita vapaana olevia tiloja Porin keskustassa, juttelemme asiasta mielellämme.

Entä jos minulla on vasta idea?

Se riittää hyvin alkuun. Kerro meille rohkeasti ideastasi ilmoittautumisen yhteydessä, niin katsotaan yhdessä, miten se voisi toteutua osana Kaupunkimessuja.

Tule mukaan rakentamaan Kaupunkimessuja

Porin keskustassa on tilaa uusille ideoille. Avaa ovi, tuo ideasi ja tehdään yhdessä keskustasta elävämpi.

Ilmoita tapahtumasi mukaan →

Ota yhteyttä

Haluatko mukaan Kaupunkimessuille? Ota yhteyttä, niin ideoidaan yhdessä.

Projektipäällikkö

Harri Sippola

harri.sippola@prizz.fi · 040 575 8123

Tuottaja

Milla Grönman

milla@millagronman.com